keskiviikko, 27. maaliskuu 2013

Day 2!

Tänään aamulla vaaka näytti 92,8kg. Tuo pari kiloa oli viikonlopun tuparien aiheuttamaa turvotusta, eli nyt aletaan olla siinä todellisessa painossa. 

Tuo eilinen meni mielestäni suhteellisen hyvin. Ainoa kerta kun iski todella jäätävä nälän tunne, oli illalla kun emäntä veteli sipsejä ja karkkia naamaansa. Ei ne karkit niinkään, mutta ai että niistä sipseistä nenään leviävä sour cream & onion-tuoksu... Noh, onneksi selvittiin ilman sortumista :)

Tämä toinenkin päivä on mennyt ihan suhteellisen hyvin. Ainoa vaan kun päätin vetäistä tuossa sellaisen kivan 12km lenkin päivällä, niin nälkä on ollu melkoinen. Kolmen tunnin pussiväli tuntuu toooodella pitkältä. Mahassa kurnii niin, että naapurikin varmaan kuulee. No empä tiedä sitten että onko tuo nyt ihan terveellistäkään vetää yksi lenkki, jolla sitten kuluttaa kaikki ne kalorit jotka päivän pusseista tulisi "syötyä". No jollei paino tuolla putoa, niin on se nyt perkele!

Aika nopeasti alkoi tulla esiin yksi ikävä sivuvaikutus, joka sekä nutraamisessa, että atkinsillakin on; todella pahanhajuinen hengitys! Saas ny nährä joutuuko sitä sohvalle nukkumaan seuraaviksi pariksi viikoksi. Mutta eihän siinä, lippu korkeella painetaan menemään kohti kolmatta päivää!

 

 

tiistai, 26. maaliskuu 2013

Tervehdys kaikki läskit ja laiskat sohvaperunat!

Alku...

Tälle 32-vuotiaalle, 179cm korkealle äijälle on kertynyt painoa aamuisen puntarilla käynnin mukaan 94,9kg. Vuoden alussa vaaka näytti vielä 103,8kg, joten huomattavasti parempaan suuntaan ollaan menossa. Nuo vajaat 10kg ovat lähteneet suurimmaksi osaksi ketoilulla, herra Atkinsin oppien mukaan. Nyt sitten alkoi jo pikkasen tympiä ja alkoi kehittyä halu kokeilla jotain todella tyhmää, joten päädyin NUTRAAMISEEN! Tarkoitus olisi pysyä pirtelökuurilla ainakin tuon pari viikkoa, mutta katellaan nyt, miten kauan pää kestää :).

Nutrilettin ohjeen mukaan suositus on naisille viisi pussia ja miehille kuusi pussia päivässä. Koska tosimiehenä on pakko olla huomioimatta ohjeita, päädyin kokeilemaan 5 pussia päivässä, eli yhteensä noin 600kcal/pvä. Suunnitelma on vetäistä pussillinen kolmen tunnin välein; klo 10, 13, 16, 19 ja 22.

Nyt on sitten ensimmäinen pussillinen pirtelöä vedetty. Makuna oli uutuustuote mocca, johon päädyin keskustelupalstoilta löytämäni palautteen perusteella. Pakko myöntää, että maku ei ollut niin paha mitä odotin, tämähän saattaa onnistua... Toisena makuna minulla on suklaata, katsotaan sitten miltä se maistuu.